testimaantie

Suomeen testimaantie robottiautoille

Maailman ensimmäistä älykkään liikenteen testialuetta aletaan rakentamaan Lappiin. Jatkossa teknologioita voidaan testata sekä suljetulla testiradalla että oikealla maantiellä. Kolarin ja Muonion välillä valtatie 21:llä saattaa parin vuoden päästä nähdä itseohjautuvia robottiautoja.

Liikennevirasto suunnittelee tien peruskorjausta ja jo kesällä aletaan varustaa noin 70 kilometrin tieosuutta sähköillä ja laajakaistakaapeloinnilla. Robottiautojen ja teiden on kommunikoitava keskenään, jotta ajoneuvo havaitsee tien reunat. Samalla voidaan testata yllättävän esteen, esimerkiksi poron tunnistamista.

Tuleva älytie on osa suurempaa Aurora-hanketta. Hankkeen myötä toivotaan sen tuovan Lappiin lisää investointeja, työtä sekä it-pohjaisesti tarjottavaa matkailijoiden kuljetusta.

Lapland Proving Groundin toimitusjohtaja Vesa Rinne kertoo suunnitelman tarkentuvan talven ja kesän aikana kansainvälisen kiinnostuksen perusteella. Tästä riippuen nähdään, millaisia projekteja on mahdollista käynnistää.

Kiinan autoteollisuuden edustajien kanssa on jo käyty keskustelua ja myös Toyotaa toivotaan suomalaishankkeen hyödyntäjäksi.

Ajoneuvojen talvitestausta on tehty Suomessa jo kymmeniä vuosia. Talvitestaustoimintaa tehdään Suomessa Muonion lisäksi Ivalon – Saariselän alueella sekä Rovaniemellä. Tieliikennelainsäädäntö on Suomessa poikkeuksellisen edistyksellinen, sillä se sallii robottiautot yleisillä maantiellä, jota Suomessa on jo hyödynnetty kaupunkioloissa esimerkiksi Helsingissä, jossa on mahdollisuus nähdä C-sarjan robotti-Mersuja.

Lähde: Taloussanomien Autot-osion artikkeli. Robottiautot saavat oman testimaantien Suomeen. 14.12.2015. Viitattu 18.12.2015.