ABAX Fleet – Kalustodatan jäsentäminen ja seuranta
Autamme yrityksiä optimoimaan ja tehostamaan kalustoonsa liittyviä toimintoja koostamalla useasta eri datapisteestä kerätyt tiedot yhdelle alustalle.
ABAX Fleet
Tee kalustosi nykytila näkyväksi ja tee parempia päätöksiä sen tulevaisuudesta
Kokonaisnäkemys yrityksesi kaluston nykytilasta. ABAX Fleet kerää, analysoi ja raportoi tärkeimmät tiedot kalustostasi.
Tunnista säästökohteet. Ohjelmistomme tekee kehityskohteiden tunnistamisesta helppoa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi polttoaineen kulutuksen seuranta tai kaluston, laitteiden ja työkalujen käyttöiän pidentäminen.
Näe reaaliaikainen paikkatieto. Sijaintidata yhdistettynä matkalokeista koottuun historiatietoon muodostaa ajantasaisen tilannekuvan, jonka tarkasteleminen vähentää työmäärää ja tarjoaa tietoa päätöksenteon pohjaksi.
Kasvata kannattavuutta. Digitaaliseen muotoon kootut kilometrimäärät, automaatiota hyödyntävä raportointijärjestelmä ja sen pohjalta tehdyt toimenpide-ehdotukset vähentävät hallinnollista työtä ja tuovat kaivattua lisäaikaa liiketoimintaa tehostavien päätöksen tekemiseen.
Hyödynnä modernia raportointia. Modernia teknologiaa hyödyntävä, helppokäyttöinen raportointijärjestelmämme on tarjoaa yrityksellesi tärkeitä tietoja ajotavan ja huoltosuunnitelmien parantamiseksi. Aina ajantasainen kokonaisnäkymä auttaa löytämään parhaat keinot tehokkuuden parantamiseen ja kustannuksien vähentämiseen.
ABAX Fleet
Parempaa riskinhallintaa liikkuvan kaluston osalta
Profiloidu turvallisuuden edelläkävijänä. Varmistamalla turvallisen ajotavan pidät huolta, ettei yrityksesi toiminnasta aiheudu vaaraa työntekijöille, sivullisille tai yrityksesi maineelle.
Vähennä varkauksia ja lisää palautusastetta. Käyttämällä tarkkaa seurantalaitteistoa ja -ohjelmistoa saat reaaliajassa hälytyksen, jos yrityksesi omaisuutta siirretään pois sille määritetyltä alueelta.
Vältä turhat raportointivirheet. ABAXin raportointi on rakennettu verottajan vaatimusten ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
ABAX Fleet
Viritä kalustosi huipputehokkaaksi
Hyödynnä käyttö- ja paikkatietoja. Data auttaa optimoimaan ajoneuvojen huoltotoimenpiteiden suunnittelua ja maksimoimaan kaluston elinkaaren.
Kasvata asiakastyytyväisyyttä. Käytä tarkkaa sijaintitietoa – saat arvioitua asiakkaille entistä tarkempia toimitusaikoja. Tämä auttaa lunastamaan palvelulupaukset ja lisäämään luottamusta yrityksesi brändiä kohtaan.
Monet toisiinsa liitetyt datalähteet, ajantasainen tilannetieto. Avoin rajapinta ja integraatiot tarkoittavat, että kalusto ja liikkuva työvoima löytävät toisensa nopeasti ja tehokkaasti.
Kuinka ABAX Fleet hyödyttää yritystäsi?
Tarkka ja vaatimusten mukainen kilometrimittaus
Verottajan edellyttämien tietojen pohjalta rakennettu
Reaaliaikainen sijaintitieto kartalla
Sijainnin historiatieto
Toiminta-alueen rajaus eli geofencing
Edistynyt raportointi: Hiilidioksidipäästöt
Edistynyt raportointi: Huoltosuunnitelmat
Edistynyt raportointi: Ajotapatieto ja -pisteytys
Edistynyt raportointi: Käyttö- ja huoltotiedot
Ajoneuvon huoltovälitiedot ja -hälytykset
Leasing-tietojen ja vakuutusten seuranta
Varaa esittely
Asiantuntijamme ovat valmiina palvelemaan sinua parhaalla mahdollisella tavalla. Vastaamme yhteydenottopyyntöösi yhden työpäivän sisällä.