
Otatko sinä riskin työmaakoneiden katoamisesta?
Viime vuonna uutisoitiin useasti työmaalta kadonneista työkoneista.
Muun muassa Vantaalla katosi 70 000 euron arvoinen kuormaaja ja Vihdistä varkaiden näppeihin tarttui kaivinkone. Kesä on varkaille kulta-aikaa, kun työmaiden määrä kasvaa eikä valvontaa välttämättä ole riittävästi.
Suojaa kalustosi
Yritykset laittavat suuria investointeja työmaakoneisiin, jotka sijaitsevat työmailla – joskus ympäri Suomea aivan eri puolella missä kalustosta vastaava henkilö pitää päämajaansa. Aina työmaat eivät ole aidoilla suojattuja tai valvotun silmän alla. Ja vaikka olisikin, se ei aina estä kaluston pääsyä vääriin käsiin.
Kaluston suojaaminen on helppoa, eivätkä varkaat välttämättä osaa etsiä paikannuslaitetta – tai se on niin huomaamaton, ettei sitä miellä edes paikannuslaitteeksi.
ABAXin avulla suojaat kalustosi ja tiedät niiden sijainnit kellon tarkkuudella – lekottelet sitten itse palmun alla aurinkotuolissa tai olet työn touhussa toisella työmaalla.
ABAX valvoo 24/7
ABAX tietää jokaisella hetkellä, missä yrityksesi kalusto sijaitsee. Pystyt seuraamaan tarkkoja sijaintitietoja suoraan internet-pohjaisesta käyttöliittymästä. Ja mikä parasta, sinun ei tarvitse erikseen kirjautua järjestelmään tietokoneen kautta, vaan voit tarkastella sijaintitietoja älypuhelimen kautta, missä ikinä oletkin.
ABAXin kalustonvalvontalaite voi olla joko omalla akulla varustettu, tai se voi ottaa virtansa suoraan virtalähteestä.
Huomasithan, että ABAXin paikannuslaitteiden avulla saatiin kiinni varastettu ajoneuvo tänä keväänä?
Ota meihin yhteyttä, kerromme sinulle miten voit viettää huolettomamman kesän ABAX Laitteistonvalvonnan avulla. Lue lisää tästä!