Kaksi ABAXin työntekijää ABAX toimistolla

ABAX Seminaarit – mitä ja miksi?

ABAX järjestää asiakkailleen muutaman kerran vuodessa maksuttoman seminaarin vaihtuvilla teemoilla ja vaihtuvilla paikkakunnilla.

Haluamme seminaareillamme osoittaa asiakkaillemme, että olemme heitä varten. Seminaarit ovat meille myös oiva tapa saada mahdollisuus tutustua asiakkaisiimme entistä paremmin, ja varmistaa, että heillä on kaikki hyvin. Tyytyväiset asiakkaat ovat meille ensiarvoisen tärkeää, ja seminaarien avulla haluamme vahvistaa asiakastyytyväisyyttä entisestään.

Seminaareissa käymme läpi ajopäiväkirjoihin liittyviä aiheita, kuten niihin liittyviä verosäännöksiä, henkilötietolakia ja yksityisyydensuojaa. Aiheet vaihtuvat seminaarikohtaisesti ja pyrimme aina pitämään seminaarien sisällön asiakkaille ajankohtaisena. Seminaareissa voimme asiakkaiden halutessa käydä läpi ABAXin palveluita ja niihin liittyviä kysymyksiä.

Pyrimme järjestämään ABAX Seminaareja kattavasti vaihtuvilla paikkakunnilla ympäri Suomea, jotta mahdollisimman moni pääsisi seminaareihin osallistumaan sijainnista riippumatta. Seuraava seminaarimme järjestetään tammikuussa Hartwall-areenalla Jokerien pelin yhteydessä. Ole kuulolla – seminaarista tullaan ilmoittamaan tarkemmin tulevissa uutiskirjeissä! Tule seuraamaan Jokerien taistoa KHL:ssä ABAX Seminaarin ohessa.

Onko sinulla mielessäsi joitakin teemoja, joita haluaisit käytävän läpi tulevissa seminaareissa? Onko sinulla ehdotuksia, millä paikkakunnalla haluaisit seminaarin järjestettävän? Ota meihin yhteyttä!