
Yrittäjän ajoneuvokulut pysyvästi alas
Ajoneuvonkustannuksista polttoainekulut ovat suurin. Etenkin pienelle yritykselle polttoainekustannukset saattavat karata huomaamattomasti käsistä. Miten nämä kulut saisi pysyvästi alas?
Autoilu on Suomessa yleisesti kallista – tiedetään. Itse auto on kallis, mutta sen lisäksi on vielä polttoaine, huollot, katsastukset jne. Näistä merkittävin kulu on tietysti polttoaine. Taloussanomat raportoi keväällä, että bensiinin 95 E10-laadun hinta on noussut maaliskuusta huhtikuuhun 4,2 senttiä litralta.
Innokkaimmat voivat seurata hintoja joko tien päällä tai tarkistaa edullisimman polttoaineen sivustoilta kuten Polttoaine.net tai Halvinbensa.fi.
Polttoaine on iso kustannus erityisesti ammattiautoilijoille, joiden kukkaroa Suomen etäisyydet verottavat tosissaan. Valitettava totuus on se, että polttoaineen hinta vaihtelee oikukkaiden markkinoiden myötä.
Polttoaineenkulutukseen voi vaikuttaa hintaseurannan lisäksi muuttamalla ajotapaansa. Taloudellisin ajotapa on riippuvainen auton moottorin ja vaihteiston välityksistä. Ajotapaa voidaan muuttaa esimerkiksi ennakoimalla liikennetilanteita, jotta autonkulutus on mahdollisimman vähäistä. Tähän on ratkaisuna ABAX Driving Behaviour -ajotapapalvelu, joka suojaa yrityksesi mainetta auttaen samalla kuljettajia ajamaan taloudellisemmin ja turvallisemmin. Auton oma tietokone on myös väline seurata ajotapaa. Jos autossa ei ole tietokonetta voi kulutusta seurata myös tankkausvälein laskemalla kulutus kuljetusta matkasta ja kulutetusta polttoaineesta.
Bensakulut aiheuttavat erityisesti yrittäjälle päänvaivaa
Yrittäjä, jonka firmassa on useampi ajoneuvo, taistelee kasvavien polttoainekulujen kanssa jatkuvasti. Yrittäjien ongelma on usein se, että yrityksen ajoneuvoja käytetään ’siellä sun täällä’, jolloin polttoaineenkulutusta on mahdoton seurata.
Ainoa pysyvämpi tapa leikata bensakuluja taloudellista toimintaa karsimatta on sähköisen ajopäiväkirjan käyttö. Lukuisat yrittäjät ovat levittäneet ilosanomaa siitä, kuinka firman polttoainekulut ovat romahtaneet jopa puoleen, kun kaikki työajo dokumentoidaan tarkkaan. Niin yksinkertaista se on. Omat ajot ja luovat koukkaukset loistavat poissaolollaan, ja se näkyy yrittäjän kassassa nopeasti.
Katso IV-Metropolin kokemus:
Tässä kohtaa ei muuten sovi heristää syyttävää sormea työntekijöille. Eivät ihmiset pahuuttaan omia ajoja ajele – niitä ei vain tule ajatelleeksi, ja toisaalta manuaalinen ajopäiväkirja on hankala täyttää.
Sähköinen ajopäiväkirja on helppo – ja lahjomaton. Asiakkamme ovat säästäneet keskimäärin 15% ajoneuvokustannuksistaan ABAX Triplogin käyttöönoton jälkeen! ABAX Triplog -sähköinen ajopäiväkirja dokumentoi kaikki ajot puolestasi.