
Työskentely ABAXilla – Varasto
- ABAX on ainutlaatuinen työpaikka siinä mielessä, että täällä todella pidetään työntekijää ensisijaisesti ihmisenä. Meitä oli noin 80 uutta työntekijää joiden koulutus alkoi elokuun alussa ja ABAX oli niin uskomattoman reilu, että otti meidät kaikki matkalle mukaan Kick Offin viettoon Lofooteille! Oli se aikamoinen kokemus, kun 3 lentokonetta täynnä uusia työtovereita valloitti Pohjois-Norjan ja saimme tutustua toisiimme kiipeillessämme vuorilla, kalastaessamme ja maiskutellessamme valaanlihaa ja muita herkkuja Lofoottien upeissa maisemissa.
Nilsillä on roimasti aikaisempaa kokemusta ulkomailla asumisesta. Itseasiassa Norja on hänelle jo tuttu paikka entuudestaan, mutta Pohjois-Norjan pojalle eteläinen Larvik oli ennen paikkakunnalle muuttoa vielä täysin uusi tuttavuus.
- Muutin vuonna 2013 juuri Pohjois-Norjasta tänne etelään. Tähänastisessa elämässäni olen asunut useissa eri kaupungeissa ja ollut eri tasoilla työelämässä, mutta missään entisessä työpaikassa tai paikkakunnalla en ole kokenut samankaltaista kohtelua ja välittämistä. Esimerkiksi lähin pomoni hankki minulle hyvän asuinpaikan ja muut työtoverit ovat auttaneet ilomielin muuttajaa sopeutumaan Larvikiin. Muutin tänne tietämättä paljon firmasta tai paikkakunnasta, mutta tiesin kuitenkin tulevani tutunoloisiin tehtäviin, sillä olen ollut varastohommissa kymmenkunta vuotta.
Työskenteleminen varaston puolella on siis Nilsille tuttua puuhaa, mutta vauhtia päivissä riittää, sillä toimituskohteina ovat kaikki maat, missä ABAXin toimipisteitä löytyy. Vaikutuksen häneen on tehnyt vastuun osoittaminen.
- ABAXin Delivery-osastolla saamme käyttää huippuluokan työvälineitä, jotta asiakas saisi parhaan mahdollisen kokemuksen tuotteistamme. Varastossa meitä on kolme kokenutta miestä, jotka jakavat työtehtäviä ja vastuun toimittaa lähetykset ripeästi kuuteen eri maahan. Olen vakuuttunut siitä, että missään muussa varastossa ei osoiteta samaa vastuuta ,kun asiakkaan ostamia laitteita pakataan asiakkaan avattavaksi. Kokemusta ja intoa on mukana joka laatikossa.
Nils kehuu, että vajaan 50 000 asukkaan Larvikissa on aivan omanlainen välittämisen kulttuuri, joka on tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Myös lähellä oleva luonto hienoine maisemineen miellyttää etelään muuttanutta varastomiestä.
- Vaikuttaa siltä, että ihmiset täälläpäin edustavat kasvua ja välittämistä. Täällä kun joku kysyy miten voit, ja voiko jotenkin auttaa, niin tuntuu siltä, että he todella tarkoittavat sitä. Larvikin kaupungin pormestarilta tuli jopa tervetulokirje, joka sisälsi vapaalippuja kulttuurikokemuksiin ja lähistön uimahalleihin. Siitä tuleekin mieleeni, että saunomisessa heillä on vielä opittavaa, mutta kaiken kaikkiaan mukava kaupunki ja mahtavia ihmisiä. Maisemistakaan ei ole puutetta ,sillä metsiä, kallioita ja hiekkarantaa löytyy ilman, että niitä tarvitsee etsiskellä. Kunhan suuntaa eteenpäin.