
Työskentely ABAXILLA – markkinointi
Eveliina Sivula aloitti työskentelyn ABAXilla elokuussa 2014 yrityksen pääkonttorilla Norjassa. Tammikuussa 2015 hän aloitti uudessa roolissaan Vantaan konttorilla markkinointi- ja toimistoassistenttina.
"Jokainen päivä ABAXilla on kuin uusi ihana seikkailu. Markkinointiosastolla työskenteleminen vaatii luovuutta ja itsensä haastamista, josta minä nautin. On myös mahtavaa, kun joka viikko opin jotakin uutta markkinoinnista ja siitä, kuinka laaja käsite se todella on! Taidanpa samalla oppia siinä sivussa aina jotakin uutta myös itsestäni."
Markkinointiosaston yksi tehtävä on lisätä tietoisuutta ABAXista sekä sen tuotteista esimerkiksi sosiaalisen median ja muiden kanavien kautta. Markkinointiin liittyvät tehtävät ovat hyvin laaja-alaisia ja jonakin päivänä saatetaankin kirjoittaa pressijulkaisua ja toisena päivänä olla rakentamassa näyttävää messuständiä.
"Omassa työssäni työtehtävät saattavat vaihdella ajoittain hyvinkin paljon. On mukavaa, kun pystyy näkemään oman työnsä jäljen esimerkiksi juuri messuilla ja muita asiakastapahtumia järjestäessä."
Markkinoinnin parissa työskentely koostuu pitkälti ryhmätyöskentelystä, jolloin hyvä ryhmähenki on ensiarvoisen tärkeää. Yrityksen markkinointi suunnitellaan toteutettavaksi samaan aikaan jokaisessa maassa, pienet kulttuurierot tietysti muokkaavat markkinointia maakohtaisesti.
"Markkinointiosastomme on huikea ja todella kansainvälinen, kuten yrityksemme muutenkin. Olen markkinointitiimimme ainoa suomalainen ja muita kansallisuuksia on edustettuna Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Hollannista sekä Englannista. Palaveeraamme 1-2 kertaa viikossa videon välityksellä ja olemme päivittäin yhteyksissä sähköpostitse tai puhelimitse. Muutaman kerran vuodessa järjestämme workshopin ja koulutuksia, jolloin tapaamme kasvotusten pääkonttorillamme Norjassa."
Kiinnostuitko ABAXista? Oletko innostunut ja oikean asenteen omaava henkilö ja olet kiinnostunut työskentelemään kansainvälisessä yrityksessä? Keskustellaan tulevaisuudestasi!