
Työpaikan ajoneuvolla ajava edustaa aina yritystä
Kun yrityksen omistuksessa olevat ajoneuvot on varustettu yrityksen logolla, on auto liikkuva mainos liikenteessä. Se, annetaanko nelipyöräisestä mainoksesta positiivinen vai negatiivinen kuva, riippuu täysin kuljettajasta.
Nykypäivänä on helppo selvittää ajoneuvon omistaja pelkän rekisterinumeron avulla. Vaikka ajoneuvo ei olisikaan logolla varustettu, sen omistaja selviää helpoimmillaan pelkällä tekstiviestin lähettämisellä. On siis syytä muistaa, että kuljettaja edustaa aina yritystä ajaessaan firman autolla.
Pahimmillaan omalla ajokäyttäytymisellä voidaan tehdä hallaa yritykselle ja sen maineelle. Kolikon kääntöpuolena on mahdollista luoda positiivinen mielikuva järkevällä ja ystävällisellä toiminnalla liikenteessä.
Yrityksen on hyvä käydä kuljettajien kanssa yrityksen autopolitiikka yhdessä läpi ja painottaa sitä, millainen kuva yrityksestä liikenteessä annetaan.
Securitaksen autopalveluista vastaava esimies Juha Korhonen kertoi Taloussanomille vuonna 2014, että yrityksen ajoneuvot ovat varustettu paikannuslaitteilla, joiden avulla voidaan muun muassa seurata ajamista ja ajotapaa, sillä arvolisävähennyskelpoisia ajoneuvoja ei ole tarkoitettu yksityisajoon.
ABAXin palveluiden avulla paikannat yrityksesi ajoneuvot tarvittaessa ja edistät kuljettajan tehokkuutta. Järjestelmä tarjoaa raportteja, joiden avulla on helppo tukea ja ohjeistaa kuljettajia entistä taloudellisempaan ajotapaan. Samalla saat yrityksesi ajopäiväkirjat kuntoon automaattisesti.