
Taloussanomat: Työsuhdeautot kohdallaan: siivousyhtiöllä Porsche
Ruotsalaisen siivousyhtiön työsuhdeauto on noussut julkiseen keskusteluun länsinaapurissa.
Tapauksessa on kyse Porsche 911 Carrera -urheiluautosta, jonka siivousyhtiö oli liisannut firman käyttöön, kirjoittaa Jönköpings-Posten.
Lehden mukaan verottaja kiinnostui autosta, sillä viranomaisen mukaan kyse on autosta, jonka käyttäminen siivoustyössä on verraten epätyypillistä. Verottaja epäilee autoa käytetyn myös yksityisajoihin. Yhtiö harjoittaa oman ilmoituksensa mukaan siivouspalveluita, puutarhanhoitoa, remontteja ja manikyyrejä.
Siivousyhtiön mukaan autolla ajettiin ainoastaan työasioissa, eikä tapaukseen liity minkään sortin epäselvyyksiä. Tätä on kuitenkin vaikea todistaa, sillä suuri osa firman asiakirjoista, mukaan lukien auton ajopäiväkirja, tuhoutuivat tulipalossa, yhtiö kertoo.
Tutkittuaan tapausta verottaja päätyi määräämään firman taustahenkilöille noin 700 000 Ruotsin kruunun eli noin 75 000 euron veronkorotukset.