
Sähköinen ajopäiväkirja tuo turvallisuutta
Sähköinen ajopäiväkirja yleistyy vauhdilla. Eikä ihme, sillä se on enemmän kuin pelkkä automaattinen ajopäiväkirja tai seurantalaite.
Ajoneuvojen kuljettajat sekä ajoneuvovastaavat eivät tahdo enää kirjata ajoja manuaalisesti perinteiseen sinikantiseen -ajopäiväkirja vihkoon. Kaikki mahdolliset työtehtävät halutaan automatisoida. Erityisesti hallinnolliset tehtävät halutaan tehdä nopeammin, tarkemmin sekä ennen kaikkea turvallisemmin. Sähköinen ajopäiväkirja tuo ratkaisun tähän ongelmaan.
Sähköinen ajopäiväkirja ja turvallisuus
Uskon, että eräänlainen turvallisuuden eetos on tärkeämpi asia kuin esimerkiksi digitalisaatio ja automaatio, jotka ovat termeinä kovasti esillä niin mediassa kuin arjessa. Moni varmaan ihmettelee, mitä minä tällä tarkoitan. Tarkoitan sitä, että sähköinen ajopäiväkirja tuo yritykselle muitakin hyötyjä kuin automaattiset ajopäiväkirjat, ja turvallisuus on yksi niistä.
Automatisaation lisäksi haluan nostaa turvallisuusaspektin vahvasti esille.
Sähköisen ajopäiväkirjan luomaa turvallisuutta voidaan pohtia useammasta eri näkökulmasta. Usein sanonkin, että sähköinen ajopäiväkirja on eräänlainen ”vakuutus”, joka toimii todistusaineistona hankalissakin tilanteissa, olipa kyseessä sitten verotarkastus tai reklamaatio.
- Veroturvaa
- Verotarkastuksen yllättäessä vaaditut ajopäiväkirjat ovat valmiina. Verottajaa ei tarvitse pelätä, kun ajopäiväkirja dokumentoi matkat automaattisesti puolestasi ja tiedot ovat varmassa tallessa.
- Reklamaatiot
- Sähköisen ajopäiväkirjan avulla voit todistaa kuljetuksen, huollon yms. reitin ja ajankohdan digitaaliselta kartalta reklamaation sattuessa.
- Onnettomuustilanteet
- Epäselvät onnettomuustilanteet on helpompi selvittää ajotavan tarkastamisella. Ajotapapalvelu näyttää rajut kiihdytykset, jarrutukset sekä käännökset, mistä voi olla hyötyä onnettomuuden tutkinnassa.
- Varkaudet
- Pakettiautot ja työkalut ovat valitettavasti usein varkauksien kohteena. GPS-laite seuraa kalustoasi ja näyttää niiden senhetkiset sijainnit. Olemmekin ratkaisseet usein varkaustilanteita, viimeisimpänä esimerkkinä asiakasyrityksemme Aqua Nova, jonka varastettu auto löydettiin pian paikanninlaitteen ansiosta.
Sähköinen ajopäiväkirja ei ehkäise onnettomuuksia, varkauksia tai reklamaatioita, mutta siitä on todistetusti suuri apu tällaisten tilanteiden sattuessa.
Sähköinen ajopäiväkirja on mutkaton ja kustannustehokas vakuutus yrityksellesi.