
Puolet linja-autoa käyttävistä kiinnittää turvavyön
Kymmenen vuotta sitten astui voimaan laki, joka määrää linja-autossa käytettävän turvavyötä mikäli sellainen on asennettu. Yhteensä 52 % prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi kiinnittävänsä vyön lähes aina, jos istuinpaikka on turvavyöllä varustettu. Vastaavasti joka kolmas linja-autoa käyttävistä vastasi, ettei käytä turvavyötä koskaan tai hyvin harvoin.
Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara kertoo, että turvavyötä ei koeta kyseiseen matkustustapaan kuuluvaksi tai se mielletään hankalaksi. Käyttämättömyyden syyksi kerrottiin aiempi turvavyön käyttämättömyys linja-autossa.
Vuodesta 1999 lähtien uusissa linja-autoissa on tullut olla turvavyöt asennettuna jokaiselle istumapaikalle. Säännös koskee ainoastaan kaukoliikenteessä liikennöiviä busseja.
Matkustajille tulee ilmoittaa joko tarroin tai kuuluttamalla, että bussi on varustettu turvavöin. Tällöin myös ne, jotka eivät jo olleet vyötä kiinnittäneet, saavat muistutuksen turvavyön käytöstä.
"Joukkoliikenne on turvallinen tapa matkustaa pitkiäkin matkoja. Esimerkiksi bussin kaatuessa turvavyöstä on korvaamatonta apua. Paitsi että se pitää matkustajan paikoillaan, ehkäisee se myös sinkoutumasta muita matkustajia päin tai ulos autosta", Elovaara selventää.
Lähde: Liikenneturvan liikennevinkki. Vyöt kiinni linja-autossakin.10.3.2016. Viitattu 10.3.2016.