
Poliisimiehestä toimitusjohtajaksi
Kuvaile hieman omin sanoin itseäsi
Pidän ihmisistä! Olen sosiaalinen ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin.Kun fokusoidun tiettyyn asiaan, paneudun siihen hyvin perusteellisesti yksityiskohtia myöten – oli kyseessä sitten työtehtävä tai rakas harrastus. Täydellä intensiteetillä!
Sosiaalinen ja rauhallinen johtaja
Pidän sosiaalisesta johtamisesta ja vuorovaikutuksesta, oveni on aina auki. Pyrin olemaan helposti lähestyttävä ja haluan ihmisten kokevan, että minulle on helppo puhua ja olemme kaikki samalla tasolla. Olin aikoinaan kaksi vuotta rauhanturvaajana, josta on kokemusta kriisienhallinasta. Globaaleihin kriiseihin verrattuna työyhteisön kriisit on hieman eri tasoista, mutta kokemus on opettanut rauhallisuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Intohimona kalastus
Olen ollut pikkupojasta asti innokas kalamies. Jossakin vaiheessa oli muutaman vuoden tauko, mutta pari vuotta takaperin innostus syttyi taas.
Alun perin harrastin perhokalastusta ja sidoin perhoja itse. Tällä hetkellä rakkain kalastusmuoto jigaus, tarkemmin vertikaalijigaus (= kaikuluotaimella metsästetään isoja kalakaaria, kuhia ja haukia).
Vuoden varrella tulee käytyä myös ulkomailla kalassa, esim Saksan Rügenissä. Kesällä on tarkoitus lähteä helikopterilla Ruotsin Rosto-järvelle kalareissulle.