
Olen lomalla, terveisin Autoetu
Luontoisetuna saatu ajoneuvo on veronalaista palkkaa, joka toisaalta lisää bruttotuloja, mutta samalla myös nostaa veroprosenttia.
Vapaata autoetua nauttivien on näppärä suorittaa pidemmät lomamatkat luontoisetuautolla, mikäli julkiset kulkuneuvot eivät houkuttele ja mikäli takapenkin räpättäjiä jaksaa kuunnella esimerkiksi koko Euroopan halki…
Moni pitää autoetuajoneuvoa hallussaan lomansa aikana, vaikka viettääkin sen loikoillen auringon paahteessa rantakalliolla tai kierrellen museoissa ulkomailla. Moni ei myöskään tiedä, että luontoisetu on veronalaista tuloa vain siltä ajalta, jolloin etu on palkansaajan käytössä.
Työnantajan kanssa voi ja tulee halutessaan sopia, että esimerkiksi heinäkuun ajan ajoneuvon voi osoittaa jollekin toiselle yrityksessä tai yrittää saada mahdolliset huollot, korjaukset tai muut seisauksia aiheuttavat tapahtumat juuri loman ajaksi.
Aivan erityisen paljon lomalainen säästää parkkeeratessaan luontoisetuajoneuvonsa kuukaudeksi työnantajalle silloin, kun hän normaalisti käyttää ajoihin työnantajan palkkaamaa autonkuljettajaa, ajoneuvon luontoisetuarvoa kun korotetaan siitä 450 euroa kuukaudessa!
Lisää luontoiseduista voit lukea Verohallinnon sivuilta täältä.