
March Madness valtasi jälleen ABAXin toimistot
Teemakuukauden tarkoitus on rohkaista työntekijöitä ajattelemaan asioita hieman eri tavalla – think outside the box – ja sitä kautta päästä entistäkin parempiin tuloksiin. Motivaattoreina toimivat erilaiset kilpailut koko konsernin kesken. Miksi työntekijöiden tulisi ajatella eri tavalla tai muuttaa perinteisiä työnormejaan? Me ABAXilla haluamme rikkoa hieman rajoja ja uskaltaa kokeilla jotakin uutta. Samalla opimme uutta myös itsestämme, ja saatamme löytää uudenlaisen työskentelytavan, jopa sopiikin meille paremmin kuin olisi uskonut. Itsensä kehittäminen on tärkeä osa itse työtä ja sitä tukevia toimintoja.
Erilaiset pukeutumisteemapäivät ovat vakiintuneet osaksi March Madnessia. Tiedossa on tänä vuonna mm. hattupäivä, pyjamapäivä ja perinteinen cross dressing, jossa pukeudutaan vastakkaisen sukupuolen edustajaksi. Suomalaisessa työkulttuurissa naamiaisia muistuttavat työpäivät ovat kaikkea muuta kuin perinteisiä. Jälleen monelle herää varmasti kysymys; miksi? Miksi työpaikalla, ja jopa asiakastapaamisissa pitää pukeutua hölmösti? Edelleen rajoja rikkoaksemme. Ja työilmapiiriä keventääksemme. Kyllähän se laittaa suupielet ylöspäin, kun vieressä istuvalla karskilla parrakkaalla miehellä on kukkamekko päällä.
The Difference is ABAX.