
Kurkistus kuluneeseen vuoteen
Vuoteen 2015 mahtui ABAXilla paljon. Uusia työntekijöitä palkattiin, laajennuimme Euroopaan ja tulimme Suomen markkinajohtajaksi. Kerrataan vielä, mitä kaikkea kuluvaan vuoteen on mahtunut.
Tammikuu
Salkatek tuli osaksi ABAXia tuoden mukanaan uusia alan rautaisia ammattilaisia. Yritysoston myötä myös tuotevalikoima laajentui. Tammikuun Kick Off järjestettiin pääkonttorillamme Larvikissa teemalla "Winter Wonderland".
Maaliskuu
March Madness otti jälleen paikkansa hullutuksen kuukautena. Toimistolla vilahti välillä pilkkuihin ja raitoihin pukeutuneita ABAXilaisia ja jo kuuluisaksi muodostunut cross dressing, jossa miehet pukeutuvat naisiksi ja naiset miehiksi.
Kesäkuu
ABAX osti hollantilaisen teknologiayritys Trevlerin. Yritysosto antoi ABAXille merkittävän markkinaosuuden Hollannissa ja vauhdittaa yhtiön kasvustrategiaa Euroopassa.
Heinäkuu
Heinäkuussa ABAXille myönnettiin kolme kansainvälistä ISO-sertifikaattia kuudessa eri maassa. NEMKO auditoi ABAXin ensimmäistä kertaa vuonna 2012 täyttäen kaikki kolmen sertifikaatin vaatimukset.
Elokuu
Elokuun Kick Off järjestettiin Pohjois-Norjassa Lofooteilla. Suomalaisia yrityksessä aloitti uutena työntekijänä 9 henkilöä.
Lokakuu
Lokakuussa vietettiin Wild Wild West – kuukautta, jolloin toimisto oli koristeltu villin lännen teeman mukaisesti. Työntekijät pukeutuvat teemaa mukaillen cowboyksi tai intiaaneiksi. Helsingin Sanomat teki ABAXista jutun viikonlopun lehteen.
Marraskuu
Julkaisimme uuden käyttöliittymämme. Tavoitteena oli entistäkin parempi asiakastyytyväisyys ja käyttökokemus.
Joulukuu
ABAXista tuli jalkopallojoukkue Ajaxin uusi yhteistyökumppani. Sopimus allekirjoitettiin ABAX Hollannin toimiston avajaisissa joulukuussa.