
Kirjanpitäjä, oletko tietoinen sähköisistä ajopäiväkirjoista?
Veroasiantuntija Kari Alhola Alhola Constulting Oy:stä kertoo artikkelissamme, kuinka lukuisissa verotarkastuksissa selkeät työajot on jäänyt hyväksymättä puutteellisten ajopäiväkirjojen takia.
Ajopäiväkirjoihin tulee merkitä yllättävän paljon tietoja jokaisesta ajetusta matkasta. Sähköinen ajopäiväkirja tallentaa tiedot automaattisesti eikä pelkoa unohduksista synny. Jokaisesta matkasta tulisi kirjata ylös seuraavat tiedot:
- ajon alkamis- ja päättymisaika
- ajon alkamis- ja päättymispaikka
- tarvittaessa ajoreitti
- matkamittarin lukema alussa ja lopussa
- matkan pituus
- ajon tarkoitus
- auton käyttäjä
Ajopäiväkirjaa tulee siis täyttää jo ennen matkan alkamista sekä matkan päätyttyä – mikäli tämä tehdään manuaalisesti kynä-paperi –menetelmällä. On tärkeää muistaa, että todistusvastuu ajoista on yrittäjällä, ei verottajalla. Lisäksi veromätkyjen uhka ei koske pelkästään yrittäjää, vaan myös työntekijöitä.
Sähköisen ajopäiväkirjan avulla yrittäjän ei tarvitse kuluttaa aikaa varmistaakseen, että kuljettajat täyttävät ajopäiväkirjaa jokaisen ajon yhteydessä – ja että se on tehty oikein.
Kirjanpitäjä, kerromme mielellämme sinulle lisää sähköisistä ajopäiväkirjoista ja miten yrittäjä voi tuotteistamme hyötyä. Jätä yhteystietosi alla olevaan yhteydenottolomakkeeseen, niin otamme sinuun yhteyttä.