
Kick Off 2016 – The year of Super Growth
Uudet työntekijät kokoontuivat jokaisesta toimintamaasta viisi päivää kestävään ABAX-kouluun pääkonttorillemme Larvikiin Norjaan. Koulutuksessa tutustuttiin ABAXin tuotteisiin ja palveluihin, uusiin työkavereihin sekä yrityksen kulttuuriin. Koulutusviikko päättyi perjantaina alkavaan Kick Offiin, jolloin "vanhat" työntekijät saapuivat paikalle kouluttautumaan ja tapaamaan vanhoja tuttuja ja tervehtimään uusia kasvoja.
Tämän vuoden Kick Offien ohjelma koostui luennoista sekä messuista. Luennoilla opiskelimme tarkemmin uusia tuotteita ja työkaluja, sekä kävimme läpi yrityksen missiota, visiota sekä tavoitteita. ABAX-messuilla eri osastot olivat rakentaneet oman ständin, jossa esiteltiin kyseisen osaston toimintaa ja vastuualueita.
ABAX yllätti työntekijänsä myös ainutkertaisella kokemuksella, kun työntekijät pääsivät helikopteriajelulle. Perjantai-iltana teimme ennätyksiä, kun ABAXin henkilöstö pulahti -10 asteisessa ilmassa hyiseen mereen avantoon. Ilman täytti kiljunta ja railakas nauru! Viileähkön uintikokemuksen jälkeen saimme rentoutua Larvikin upeassa Farris Bad -kylpylässä, joka sijaitsee aivan meren rannalla tarjoten mahtavan maiseman suoraan allasosastolta.
Toisen luento- ja messupäivän jälkeen lauantai-iltana oli vuorossa perinteinen ABAX Awards -juhla, jossa palkittiin henkilöstöä heidän edellisen vuoden saavutuksistaan. Iltaan riitti herkkiä hetkiä, runsaasti naurua sekä kuulumisten vaihtoa.
Mikä on Kick Off? Kick Off on vuosittainen tapahtuma ABAXin työntekijöille, jonka tarkoitus on kiittää työntekijöitä hyvin tehdystä työstä. Tapahtumassa uudet työntekijät toivotetaan tervetulleiksi ja tarkoituksena on kasvattaa uusien työntekijöiden tietoisuutta ABAXin tuotteista ja palveluista sekä vahvistaa koko henkilöstön asennetta niin, että kaikki tavoittelevat samaa, yhteistä tavoitetta.
Kuvat: Kurt Andre Høyessen