Kehä 1

Kehä I ruuhkautuu entisestään - ABAX auttaa

Kehä I on tuttu tie monelle työmatkalaiselle – ja tuttuja ovat myös kehän ruuhkat. Huomisesta alkaen ruuhkat pahenevat entisestään, sillä kehän parannustyöt tulevat ruuhkauttamaan liikennettä.

Hämeenlinnanväylälle idästä suuntaavat saavat korvaavan yhteyden Tampereen suuntaan, sillä nykyinen ramppi suljetaan tiistai-iltana. Liikenne tullaan ohjaamaan Kaarelanviertoa ja Kaarelantietä pitkin Hämeenlinnanväylälle pohjoisen suuntaan.

Lisäksi Hämeenlinnanväylän ylittävältä sillalta tullaan sulkemaan yksi kaista. Muutokset koskevat itään päin matkaavaa liikennettä.

ABAXin sähköisen ajopäiväkirjan avulla pystyt suunnittelemaan matkareittisi järkevämmin, ja välttämään mahdolliset ruuhkat. Näet palvelustamme pääteiden ruuhkatilanteen jo ennakkoon ja pystyt kehittämään vaihtoehtoisen matkareitin ilman ruuhkia ja myöhästymisiä. Ruuhkatilanteet on merkitty karttaan eri väreillä. Vihreä väri tarkoittaa ruuhkatonta liikennettä, kun taas kirkas punainen viitttaa pahaan ruuhkatilanteeseen kyseisellä tieosuudella.

Liikennetietojen avulla voidaan myös valita kiiretoimeksiannoille nopein suorittaja etäisyyden ja liikennetilanteen mukaan.

Liikennevirasto kertoo, että työmaa-aluetta on vaikea kiertää, joten paras apu ruuhkan välttämiseksi on kulkemisajankohdan muuttaminen, julkisen liikenteen käyttäminen sekä kimppakyydit.

Muutostöiden arvioita valmistumisajankohta on syksyllä 2017.

Kiinnostuitko ABAXin tarjoamasta ruuhkahelpotuksesta sähköisen ajopäiväkirjan lisäksi? Ota yhteyttä asiakaspalveluumme!

Lähde: Ilta-Sanomien Autot-osion artikkeli. Iso remontti alkaa – koetaanko Suomen vilkkaimmalla tiellä huomisesta alkaen kaikkien aikojen ruuhkat?. 28.3.2016. Viitattu 29.3.2016.