Van driving

Fiksu ajotapa voi säästää rahaa, ihmishenkiä ja luontoa

Älykkään liikenteen verkosto ITS Finlandin mukaan ajotavalla on merkittävä vaikutus sekä onnettomuusherkkyyteen että polttoaineenkulutukseen. Järkevä ajotapa toisi helposti suuret säästöt yrityksille, kuljettajille ja ympäristölle. Yritysten olisikin syytä kannustaa työntekijöitään ajamaan fiksusti.

Testeissä on havaittu, että taloudellisella ajotavalla, jossa vältetään turhia kiihdytyksiä ja jarrutuksia, voi pienentää polttoainekulutusta 10–20 prosentilla. Samalla vähenisivät myös hiilidioksidipäästöt. Jos koko maan kaikki hyötyajoneuvot onnistuisivat taloudellisella ajotavalla pienentämään polttoaineenkulutustaan 15 prosentilla, hiilidioksidipäästöt alenisivat vuosittain 126 000 tonnin verran.

Suomessa on vuodesta 2011 alkaen ollut käytössä päästöperusteinen autovero: mitä pienemmät hiilidioksidipäästöt auton valmistaja on ilmoittanut, sitä edullisempi on auton verokohtelu. ITS kysyy kuitenkin, olisiko tehokkaampaa maksaa korotettua kilometrikorvausta autoilijoille, jotka panostavat ajotapansa seuraamiseen esimerkiksi sähköistä ajopäiväkirjaa hyödyntämällä?

3 vinkkiä taloudellisempaan ajotapaan

ITS Finlandin kolme vinkkiä fiksuun ajotapaan:

  • Ennakoi, älä poukkoile.

Kiihdytykset ja jarrutukset polttavat eniten bensaa. Yritä välttää turhaa poukkoilua – se ei käytännössä nopeuta matkantekoa.

  • Ylinopeus on turhaa.

Ylinopeus ei johda mihinkään, vaan joudut todennäköisesti jarruttelemaan, kun edessäsi muut noudattavat nopeusrajoituksia. Tällainen nykiminen on turvallisuusriski niin itsellesi kuin muille.

  • Sähköinen ajopäiväkirja apuriksi.

Moni ajopäiväkirja antaa hyvän pohjan ajotavan seuraamiseen ja toimii kätevänä coachina.

Käy tutustumassa ITS Finlandiin tutkimukseen!

 

Tutustu: 

ABAX Triplog -sähköinen ajopäiväkirja