Jonne_Ollikainen_blogi4.jpg

Esittelyssä ABAX Talentti: Jonne Ollikainen

Jonne Ollikainen, ABAX Talentti ja lahjakas karting-kuljettaja, kertoo meille lajistaan sekä tulevaisuudestaan sen parissa.

Jonne Ollikainen on 15-vuotias autourheilija Limingasta. Hän kilpailee kartingissa ja kuuluu kartingin erikoisseuraan Oulun Formula K-125 ry:een. Jonne ajoi viime kaudella ensimmäistä kertaa EM-sarjassa OK-luokassa ja oli Rookie-kuljettajista sijalla 13. Jonnen tulevaisuus on autourheilussa ja hän tekee kovasti töitä menestyksen eteen.

 

 

Kerro itsestäsi, kuka olet?

Olen Jonne Ollikainen, 15-vuotias autourheilija Oulusta.

Minkä lajin edelläkävijä olet ja mikä siinä kiinnostaa?
Valitsin kartingin, koska moottoriurheilu ja vauhti on aina kiinnostanut. Olen ajanut kartingia jo lähes 10 vuoden ajan. Harjoittelen ahkerasti, kilpailen ja myös treenaan vapaa-ajallani nuoria tulevaisuuden karting-kuljettajia.
Karting on ponnahduslauta isompiin autourheilulajeihin. Lähes kaikkien nykypäivän autourheilun ammattilaisten ura on alkanut kartingssa. Useiden mielestä karting on myös autourheilua ja kilvanajoa aidoimmillaan.

Minkälaisia haasteita lajissa on? Mihin asioihin keskityt eniten harjoittelussasi?

Hyvän tuloksen saaminen edellyttää kuljettajan, mekaanikon ja koko tiimin täydellistä onnistumista. Erot ovat niin pieniä, vain tuhannesosia / sadasosia. Lajiharjoittelussa keskityn mahdollisimman nopeisiin ja tasaisiin kierrosaikoihin. Auton säätöjen kehittämiseen paremmaksi, josta käyn keskustelua mekaanikkoni ja tiimini kanssa. Muussa harjoittelussa fyysisen kestävyyden sekä hyvän lihaskunnon rakentaminen ja ylläpitäminen on pääosassa. Kilpailupäivät ovat pitkiä, jolloin pitää pystyä säilyttämään täysi keskittyminen koko päivän. Pitkät finaalit vaativat kovaa fyysistä kuntoa, että kamppailla voitosta aina loppuun saakka.

Kerro tulevan kesän kohokohdista/tulevista kilpailuista? Mitä odotat eniten?

Tänä kesänä ja Kartingin SM-sarjan, Karting CIK-FIA MM-kilpailun ja muutamia kansainvälisiä kilpailuita. Tavoitteena on SM-mitali, sekä huippuonnistuminen kansainvälisissä kisoissa.

Minkälaisena näet tulevaisuutesi lajin parissa?

Tulevaisuudessa näen itseni ammattiautourheilijana. Nyt keskityn harjoittelemiseen sekä kilpailuihin, jotta kyseinen tulevaisuus on mahdollinen.

Kisojen kohokohdat löydät myös
 ABAX Suomen Facebook-sivuilta! 

ABAX Talents on ABAXin uusi sponsorointikonsepti, joka toteutetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Sponsoroitaviksi talenteiksi valittiin yhteensä 13 nuorta. Suomessa talentteja on kaksi: Jonne Ollikainen ja Lauren Hallaselkä