female customer service agent working at ABAX

Apua, tietoa ja ohjausta - maksutta

Monet asiakkaamme kyselevät meiltä ABAXin asiakaspalvelusta, ovatko sinne ja tänne ajetut matkat luokiteltava sähköisessä ajopäiväkirjassa työ- vai yksityismatkoiksi, emmekä uskalla ylittää vastuutamme vastauksista, vaan antaa parhaat mahdolliset vastaukset perustuen Verohallinnon toisinaan hyvin ylimalkaisiin ohjeisiin.

ABAXilla on monta mahtavaa asiantuntijaa, joiden tietotaito sisältyy palveluidemme hintaan. Olemme käyneet läpi ja käsitelleet monia eri mm. verotukseen ja matkakuluihin liittyviä asioita ja jaamme ilomielin tietomme.

Verottaja on avannut mahtavan Vastauspankki-palvelun, jonne pääsee vero.fi etusivulta ja jonka avulla kuka tahansa voi kysellä mitä tahansa verotukseen liittyvää asiaa, myös matkakuluista ja esimerkiksi ajopäiväkirjoista. Tätä tehokasta palvelua mekin olemme toisinaan käyttäneet selvittäessämme tarkennuksia verottajan ohjeisiin.

Vastauspankin lisäksi verottaja palvelee tietyillä mm. matkakuluja koskevilla sivuilla chatilla.

Syksyn aikana avaamme ABAXissakin vähän vastauspankin tapaisen palvelun – maksutta – asiakkaillemme, mutta siitä lisää lähempänä lanseerausta.