
Ajoneuvonhallinta – tulevaisuuden nouseva trendi
Viime viikolla uutisoitiin, kuinka ajoneuvonhallintalaitteiden määrän odotetaan kasvavan neljässä vuodessa jopa 14,1 miljoonaan.
Mutta mitä näillä ajoneuvonhallintajärjestelmillä tarkoitetaan? Mitä ne ovat?
Yksi helpoimmin ymmärrettävistä esimerkeistä ajoneuvonhallintajärjestelmistä on digipiirturi. Sen avulla saadaan kirjattua ajoneuvoon ja työtunteihin liittyvää dataa. Dataa vuorostaan voidaan hyödyntää lukemattomiin muihin tarkoituksiin, yrityksestä ja tavoitteesta riippuen.
Ajoneuvoon asennettavia laitteita, joiden avulla voidaan seurata esimerkiksi kuljettajan ajotapaa, polttoaineenkulutusta sekä ajoneuvon sijaintitietoja, voidaan kutsua ajoneuvonhallintajärjestelmiksi. Kerätyn datan avulla yritykset voivat esimerkiksi kasvattaa oman toiminnan tehokkuutta, parantaa asiakaspalvelua tai kehittää kuljettajien ajotapoja.
GPS on erittäin yleinen "vakiovaruste" ajoneuvonhallintajärjestelmistä puhuttaessa. Tämä mahdollistaa sen, että järjestelmiä voidaan käyttää tarvittaessa myös paikannuslaitteina.
Miten sähköinen ajopäiväkirja voidaan laskea ajoneuvonhallintajärjestelmäksi?
Enää harvoin sähköinen ajopäiväkirja on vain pelkkä ajopäiväkirja. Teknologian ja digitalisaation kehittyessä myös sähköiset ajopäiväkirjat taipuvat moneksi, käyttäjälleen tarpeelliseksi työkaluksi, jolla voidaan kehittää ja tehostaa yrityksen toimintoja entisestään.
Mitä ABAXin sähköinen ajopäiväkirja tarjoaa sinulle?
- Laskutuksen tuki
- Sijaintitiedot
- Varkausturvaa
- Huoltomuistutukset
- Päivärahan hakeminen
- Kilometrikorvaus
- Pysäköinnin helpottaminen
... Ja tämä on vasta alkua.