
ABAX tukee ja keskittyy luonnon ennallistamiseen vuonna 2022
Elämme maailmassa missä ympäristöön liittyvät kysymykset ja ilmaston lämpeneminen ovat ajankohtaisia aiheita. ABAX jatkaa työtänsä liittyen päästöjen vähentämiseen, sekä entistä ympäristöystävällisempien ratkaisujen kehittämistä asiakkailleen.
Yrityksen yhteiskuntavastuuseen (CSR) liittyvää työtä on esimerkiksi tärkeiden teemojen tukeminen kamppailtaessa ilmastonmuutosta vastaan. Keskitymme vuosittain uuteen teemaan, viime vuonna esimerkiksi teemana oli muovien puhdistaminen merestä. Tänä vuonna olemme keskittyneet lokaaleihin luonnon ennallistamisprojekteihin.
Mikä on ennallistaminen ja miksi tuemme sitä?
Ennallistaminen on vuoropuhelua luonnon kanssa, missä kasveille ja eläimille annetaan mahdollisuus palata alkuperäisiin elinolosuhteisiin. Hyviä esimerkkejä ennallistamisesta ovat olosuhteet missä eri eläinlajeja on saatu yhdistettyä osaksi ekosysteemiä, jolloin esimerkiksi luonnonmukainen kasvien pölyttyminen on mahdollista.
Pyrimme kääntämään ilmastonmuutoksen suunnan
Me uskomme että vastuullinen johtaminen on tärkeää pitkällä aikavälillä oikeiden arvojen luomisessa. Tämä on lähtökohtana yrityksemme yhteiskuntavastuuseen (CSR) sekä ennallistamisprojekteihin ympäri maailman.
"Luonnon ennallistaminen on erittäin tehokas keino taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, ja ABAX tukee vahvasti lokaaleja ennallistamisprojekteja tänä vuonna."
Eräs ABAXin ydintehtävistä on auttaa asiakkaita tuottamaan jätteitä vähemmän sekä pidentämään heidän kalustonsa elinkaarta. Me arvostamme ja kannatamme kaikkia erilaisia luonnon ennallistamiseen liittyviä projekteja, joilla on mahdollista palauttaa luonnon monimuotoisuus.
ABAX tukee ylpeänä seuraavia lokaaleja ennallistamisprojekteja:
- Norja: Stavern Diving Club
- Ruotsi: Nature Conservation Society
- Suomi: WWF
- UK: PECT
- Hollanti: ARK Natuurontwikkeling
- Puola: Stowarzyszenie Dla Natury „Wilk”