ABAX.jpg

ABAX kouluttaa myynnin ammattilaisia

Sami Laatikainen aloitti ABAXilla tammikuussa 2015 buukkarina pääkonttorillamme Larvikissa ja työskentelee tällä hetkellä team leaderina Suomessa. Miten joensuulaisesta, sittemmin tosin helsinkiläistyneestä, restonomiopiskelijasta alkoi kuoriutumaan nuori myynnin ammattilainen?

- Olen ollut aina melko elämyshakuinen persoona ja kesken opintojeni tuli tunne, että on tehtävä jotain. Muutama päivä myöhemmin sainkin ABAXin lisäksi työtarjouksia myös esimerkiksi Kreikasta, Irlannista ja Yhdysvalloista, mutta ABAX vaikutti parhaalta vaihtoehdolta yrityksen vahvan kasvun ja arvojensa vuoksi. Lisäksi maantieteellisellä sijainnilla oli tietenkin merkitystä ja Norja maana on uskomattoman kaunis ja hieno paikka elää.

Syksyllä 2015 Sami siirtyi Suomeen kenttämyyjäksi, jossa hän on päässyt näyttämään omat vahvuutensa. Buukkarina työskentely antoi hyvät valmiudet uuteen rooliin ABAXilla - aikaisempi kokemus myös auttoi näkemään myyntityön entistä laaja-alaisempana kokonaisuutena.

 

- Myyntiedustajan työ vaatii kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä venymistä työaikojen suhteen. Mukavan kahdeksantuntisen toimistopäivän sijaan ajellessani välillä pitkiä välimatkoja Lapissa, kaukana kotoa, työpäivien venyessä 12 tuntisiksi, ero buukkerin työhön on hyvinkin erilaista. Parin vuoden myyntiurani aikana olen ehtinyt jo nähdä ja kokea melko paljon. Olen ollut mukana maanrakennusyrityksen pikkujouluissa pelaamassa paintballia sekä saanut nauttia metsäkoneyrittäjän vaimon tarjoamasta seitsemän ruokalajin illallisesta asiakastapaamisen yhteydessä.

Tammikuussa 2016 Sami siirtyi uusiin tehtäviin kuusihenkisen tiimin team leaderina ja vastuulla on yhteiseen tavoitteeseen pääseminen kuukausittain. Työarki koostuu asiakastapaamisten lisäksi palavereista oman tiimin kesken sekä porukan motivoimisesta.

- Mielestäni tiimiä motivoi parhaiten onnistuminen yhdessä. Onnistuminen ruokkii motivaatiota ja antaa uskoa tulevaan. Pyrin motivoimaan kollegoitani esimerkin kautta ja olemaan itse koko ajan aktiivinen. Lisäksi haastan heitä ja olemme asettaneet yhdessä henkilökohtaiset tavoitteet saavuttaaksemme koko tiimin yhteisen tavoitteen.