Vaikutusvaltaisempia naisia teknologia-alalle

Girl-Power-Press-release-Noora-Vaeaenaenen.jpg
ABAX on aloittanut uuden koulutusohjelman, jonka tavoitteena on voimaannuttaa ja lisätä naisten vaikutusvaltaa organisaatiossaan ja yleisesti teknologia-alalla.

ABAX, johtava verkostoituneen työympäristön ratkaisujen tarjoaja, uskoo vahvasti, että sukupuolten välinen tasa-arvo yrityksessä on erittäin tärkeää. 40 % ABAXin työntekijöistä on naisia, mutta silti johtoryhmässä on vain kaksi naisjohtajaa edustettuna.

Tästä syystä ABAX on kehittänyt uuden koulutusohjelman ‘The Girl Power Initiative’. Ohjelman tavoitteena on tunnistaa ja kouluttaa niitä organisaatiossa työskenteleviä naisia, jotka ovat osoittaneet kykyjä ja kiinnostusta johtotehtäviin. Lopputavoitteena on rohkaista ABAXia luomaan sukupuolineutraali liiketoimintaympäristö.
 Tämä aloite on osa toivettamme saada enemmän naisia johtotehtäviin, sillä tiedämme, että ryhmät, joissa on sekä naisia että miehiä, ovat yhdessä älykkäämpiä ja tuottavampia, kertoo Bruce Atle Karlsen, Chief Performance Officer, ABAX Group.

– Naiset ovat myös yleisesti huomattavasti parempia näkemään asioita kolmesta eri organisaatiollisesta näkökulmasta: työntekijät, asiakkaat ja omistajat.

‘The Girl Power Initiative’ on vuoden pituinen koulutusohjelma, jonka tavoite on tukea osallistujia ammatillisessa ja henkilökohtaisessa kehityksessä. Osallistujat saavat hallituksen jäsenyyden tytäryhtiöissä sekä muita johtamiskoulutusmahdollisuuksia.

ABAXin työntekijöillä oli mahdollisuus nimetä kollegansa tai naispuoliset voisivat itse hakea pääsyä koulutusohjelmaan. Yhteensä 16 naista valittiin ohjelmaan. Osallistujat ovat valittu kaikista maista, joissa ABAXilla on toimistot ja ryhmän ikäjakauma on 23-42 vuotta.

- Lähetin hakemuksen koulutusohjelmaan, koska näin erinomaisen tilaisuuden kehittää itseäni ammatillisesti, mahdollisuuden verkostoitua samanhenkisten naisten kanssa ja oppia syvällisemmin ABAXin liiketoiminnasta. Olen ylpeä, että kuulun tähän älykkäiden ja kunnianhimoisten naisten joukkoon, kertoo Noora Väänänen, markkinointikoordinaattori, ABAX Suomi.

- Meillä on ollut loistava aloitus koulutusohjelmaan ja on todella jännittävää nähdä, miten osallistujat kehittyvät ja tulevat ottamaan erilaisia rooleja nykyisessä tehtävissään ja koko yrityksessä, sanoo Bruce Atle Karlsen.

 

Lisätietoja:

  • Bruce Atle Karlsen, CPO, ABAX Group, +47 930 0 5747, atle.karlsen@abax.no
  • Sandra Lindberg, CMO, ABAX Group, +47 469 53 705, sal@abax.no
  • Noora Väänänen, Girl Power Initiative osallistuja ja markkinointikoordinaattori ABAX Finland Oy, 
    +358 40 162 5510, noora.vaananen@abax.fi

ABAXista

ABAX on 'Solution Provider for the Connected Workspace'. Investcorpin tukema ABAX on yksi Euroopan johtavista telematiikka- ja IoT-alan yrityksistä. Älykkäiden ratkaisujen kautta ABAX verkostoi työympäristösi monipuolisten tuotteiden ja palveluiden avulla. Näiden palvelukokonaisuuksien avulla yrityksillä on mahdollisuus nostaa kannattavuuttaan, vähentää kuluja sekä parantaa johdon ja työntekijöiden toimintatapoja. Kaikki ABAXin ratkaisut ovat SaaS (Software-as-a-Service) -palveluita. ABAXilla on 450 työntekijää ja toimistot Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Englannissa, Hollannissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Larvikissa, Norjassa.