Toinenkin entinen Fleetmaticsin työntekijä siirtyy ABAXille, tällä kertaa teknologiajohtajaksi

ABAX-CTO-Paul-Walsh-ja-COO-Bjoern-Erik-Helgeland.jpg
ABAX vahvistaa johtoryhmäänsä jälleen entisen Fleetmaticsin työntekijän voimin. Palkkaamalla Paul Walshin ABAX tekee entistä selkeämmäksi, että he ovat merkittävä vastustaja alati tiivistyvässä kilpailussa telematiikka-alan ykkössijasta.

”Tulevaisuudensuuntauksenamme on olla maailman johtava ’Solutions Provider for the Connected Workspace’”, kertoo ABAX Groupin COO Bjørn Erik Helgeland.

”Nyt kun Paul Walsh on mukana, olemme varmoja, että saavutamme tämän aseman, varsinkin koska olemme jo numero yksi Euroopassa”, Helgeland jatkaa.

Paul Walsh tulee vastaamaan ABAXin teknologiaosastosta. Hänen ensimmäinen työpäivänsä oli 10. syyskuuta ABAXin pääkonttorilla Larvikissa, Norjassa. Walsh on hyvin valmistautunut tehtäväänsä kasvattaa ABAXin markkinaosuttaa entisestään Euroopassa ja hänellä on selkeä visio yrityksen tulevaisuudesta:

”Visioni teknologiaosastolle on tuottaa maailmanluokan tuote, jota käytetään globaalisti ratkaisemaan oikeita ongelmia oikeille ihmisille. Tuotekehitysosaston tiimi on jo erinomainen, joten lähtötilanne on luonnollisesti erittäin hyvä. Olen täysin tietoinen monista haasteista, joita tulemme kohtaamaan tavoitteidemme toteutumiseksi.” kertoo Walsh.

”Uskon, että tulemme olemaan B2B teknologia-alan globaali johtaja ja olen varma, että päätuotteemme tulee rakentumaan verkostoinuneen työympäristön ympärille”, uusi CTO jatkaa.

Walshilla on yli 15 vuoden kokemus telematiikka-alalta. Hänen kokemuksensa kattaa kaikki vaiheet yrityksen perustamisesta New Yorkin pörssiin listautumiseen asti, joka tuotti vuonna 2012 Fleetmaticsille 132 miljoonaa USD, joka lopulta myytiin yhdysvaltalaiselle tietoliikennejätille Verizonille 2.4 miljardilla USD vuonna 2016. 

Paul Walsh työskenteli jonkin aikaa konsulttina ABAXille, kunnes hänelle tarjottiin CTO:n virkaa. Ei kestänyt kauan ymmärtää, että hän oli paras henkilö johtamaan ABAXin teknologiaosasto tulevaisuuteen.

”Olemme erittäin iloisia, että Paul haluaa liittyä meihin vakituiseksi CTO:ksi. Hänen kokemuksensa ja ajattelutapansa avulla pystymme entistä paremmin valmistelemaan ABAXin super-kasvuuntulevina vuosina. Hallitus sekä johtoryhmä luottavat siihen, että Paul auttaa meitä löytämään oikean tien eteenpäin”, kertoo Bjørn Erik Helgeland, COO, ABAX Group.